Jos joku olisi minulle kertonut vielä muutaman kuukausi sitten, että minä tulen olemaan näin onnellinen, en olisi häntä uskonut. Korkeintaan olisin hymähtänyt ajatukselle, naurahtanut sisäisesti ja ajatellut itse tietäväni paremmin. Kun olisinkin tietänyt...

 

"Näin Hänet tänään. Ihana mies, en mä voi muuta sanoa. Tai siis helvetisti enemmän kuin vaan ihana, mutta mutta... Pelottaa ihan helvetisti. Mitäs jos tästä tuleekin jotain? Tuleekin jotain enemmän, jotakin merkityksellistä? Ristiriitaista, sillä samaan aikaa tuo ajatus tuntuu sekä hyvältä, että kauhistuttavalta. Heti alkaa mielessä kummittelemaan, että ei mun kannata alkaa edes avautumaan. Ei mun kannata edes heittäytyä mukaan, ei helvetissä kannata, sillä en mä halua, että mun sydämeni särkyy - taas. En mä kestäisi sitä. Siinä samalla menisi itsekin ihan palasiksi.

Mutta toisaalta olisi myös ihan helvetin typerää paeta nyt, lopettaa kaikki."

 

Kuinka onnellinen olenkaan, etten perääntynyt. Etten antanut hänen kävellä ohitseni, pois elämästäni. Etten valehdellut itselleni tunteistani tai siitä, mitä hän minulle merkitsee.

 

"Katselen kuinka pentu kiehnää jaloissani niin onnellisena. Joskus toivoisin, että omakin elämäni olisi yhtä mutkatonta vailla huolia. Toisaalta, se mikä ei tapa, vahvistaa, sanotaan. En tiedä, että uskoako tuohonkaan enää. En tiedä, että mihin tässä elämässä enää uskoa?

On tietysti asioita joihin haluaisi uskoa. Haluaisin ennen kaikkea uskoa siihen, että kyllä elämä kantaa - niin hyvässä kuin pahassakin. Haluaisin uskoa siihen, että kukaan ei ole täällä yksin, en edes minä. Haluaisin niin helvetisti uskoa siihen, kaiken tämän pahan jälkeen jäljellä on vielä jotakin hyvää ja kaunista. Haluaisin niin uskoa.

Mutta jos olen itselleni täysin rehellinen, voin sanoa, että on olemassa vielä ainakin yksi asia mihin uskoa ja luottaa. Yksi asia, mikä voi tehdä kaiken kauniiksi ja antaa koetulle kärsimykselle syyn. Rakkaus. On naurettavaa kaiken tämän jälkeen vielä tunnustaa uskovansa rakkauteen, olevansa sen edessä sinisilmäinen. Eihän siinä ole mitään järkeä, ei kaikkien niiden valheiden ja petosten jälkeen. Mutta tällä hetkellä aion - ainakin kerran vielä - säilyttää itsessäni tämän naiiviuden ja sanoa, että minä uskon edes johonkin tässä elämässä.

Saa nähdä, että tulenko vielä itkemään..."

 

En itkenyt. Muuta kuin ehkä onnesta.